asa (fi) - matelija sisällä lyrics
silmät ummistaes nään mahtavan valokaupungin
täyn käärmeitä ja krokotiilei
tunnen yhden liskoista sisälläni
enkä tänään juonut likasia porttojen viinei
aivan ku katala matelija takana jahtais
mitäpä poika polonen käärmelle mahtais?
ehkä poliosta jäänyt suoniini olio
joka sanoo, että “jokainen on kopion kopio”
makaan noissa noidutuissa lakanoissa
riivattuna väkkäränä painajaisten soissa
alla marraskesän iturata suonii vetää
valmiina valmistamaan entsyymejään
pilkkopimeässä välähdys reliikistä
heräilen huohottaen hikimärissä vetimissä
tekee kahdeksikkoja mun sisäelimissä
meiän astraaliunien yhteinen esiesi-isä
aluksi näin yös raajattomia sikiöit
ja mietin miten uskaltaisimme lisääntyä?
jos meidän teot synnyttää vaan hirviöit
ja tahtois kunnialla jokainen ikääntyä
nyt verihiukkasten pohj-piirros
nousee kurkkuni päähän kurkkaamaan
hiotaan poikki omaa kaulaa
sulosilla sormilla suomuista nauhaa
sylissä kehrää kivistä lankaa
vaskisella värttinällä hopeaa hankaa
se on kyrvännupista kupolin nuppiin
näitä luisia portaita tajunnan rantaa
2 yötä menee toistellen mantraa
la la laa laa laa
sit sakaroiden väleistä, solmuista saparoiden
haparoi kupoliin ja kruunushakraan, as
roikun marionettina taivaan valonuorista
pääkoppani tiedostot formatoitumas
sisiliskon silmänteitä tiedonjano selitty
tää salamatkustaja on vanhemmilta peritty
alkukantaan koodattu muutos käynnis
vaik en serpenttiiniihapoista ymmärrä täysin
tiedät jos tää tuhonnu sut
louhen sydämenilyönnit on nyt lumonnut mut
alan pelkää kuolevani
tai aivan ku joku sisällä miettis niin puolestani
“nyt laitetaan uusiksi minuus
alas pikkuliero ala märsäilee kipuus
tuu puolelta öin tapaamaan mua
tai katumusvöin tuun sinne tapaamaan sua.”
niin tungen sormet syvälle kurkkuun
koitan päästä nisän nilviäisestä eroon
“hienoo, kohtalosi kasvaa kieroo.”
varpaiden juures metafyysisii etanoit
annan liskon liejun lentää sisältä pois
verisessä lammikossa sydämen kari
josta värähtää auki keltainen silmäpari
lammikko alkaa hissukseen lipumaan
mukana noi taudit, jotka kitumaan pistänyt
käärmeen ei tarvii nahkaansa kantaa
upottaa hampaansa mun selkärankaa
leukansa muljauttaa, mut suuhun vetää
ja yh-llä erää nielee maapallon perään
“nyt on aurinkosi musta
ja suuri ilo on olla osa ruuansulatusta.”
parasta matkalla ottaa vaa leedist
kun impulseilla alkaa puhumaan geenit
ympärillä suomuinen kerros on
myrkky lamaannuttanut hermoston
tunnen nahoissa vereni verikoston
käärmeen sisällä liihotan ku eric koston
turha painia painajaisten kanssa
vastustaa sitä minkä oma pää on luonut
tuotu painajaiset pään koluumista varten
ja elää kunnes matelija on kuollut
Random Lyrics