a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 #

moonsorrow - tulimyrsky lyrics

“muistan, kuinka katsoin sinä yönä ulos ikkunasta
meri oli tyyni, ja taivaan tähtiä peitti ohut, harsomainen sumu
ranta oli hiljaisempi kuin koskaan, mutta minä en saanut unta
katselin lintujen värisevän oksillaan;
ihmettelin miksi ne ovat niin levottomia, aivan kuin olisivat odottaneet jotain
myöhemmin ymmärsin, että kuolema oli kuiskannut niille, aivan kuten se olisi kuiskannut meillekin jos olisimme osanneet sen kieltä.”
“aamun vielä viipyessä he saapuivat
kuusi pitkää ja kapeaa
kauniisti koristeltua laivaa piirtyi sumuun alle virstan päässä siitä ikkunasta
josta minä niitä katselin
seurasin, kuinka aseistetut miehet yksi toisensa jälkeen kahlasivat rantaan ja sytyttivät tulen soihtuihinsa;
ja he olivat ensin vaiti, yhtä hiljaa kuin rantakin
sammutin kynttilän ikkunaltani toivoen että miehet eivät olleet huomanneet minua, ja pakenin.”
aseet esiin! soihdut esiin! nyt menkää ja tuhotkaa! kaikki polttakaa!
sääliä ei ansaita, jokainen asukas surmatkaa!
jät-tte kotinne kostaaksenne, se tehkää ja täyttäkää kohtalonne!
tahdoitte verta, nyt siihen itsenne tahrikaa!
meri peilaa korkeita liekkejä, lohikäärmeet lepäävät ylpeinä kaiken keskellä
katselevat hävitystä, seuraavat tappajan kirvestä ja miekkaa
joku pakenee, repii nuolen selästään. niin moni verivanaan hukkuu
meri peilaa korkeita liekkejä, aurinko tulen mustaan henkeen peittyy
niin nousee… tulimyrsky!
mustaa verta sylkee!
taivaan maalaa… tulimyrsky!
liekein maata nylkee!
“se oli kostoretki, vaikka en tiennyt sitä vielä silloin
miehet olivat kotoisin siitä samasta kylästä, kaukaa meren toiselta rannalta
johon me olimme vuotta aiemmin hyökänneet…
ja minä muistan, kuinka yksi heistä oli silloin jäänyt tekemään kauppaa kanssamme;
luopio, joka ei halunnut palata omiensa luo
ja me ostimme häneltä avaimet hänen kansansa hävittämiseen.”
ryöstäkää! raiskatkaa!
aamu valkenee kaukana
matkojen takana jo miehet miekkoinensa
ei näy ihmistä täällä
suojaa vailla on kylä, ei sitä kukaan aavista
hyökkäyksen nopean sarastus lähettää, jo talo toisensa jälkeen palaa
päivä lyhyt monelle lie. sen jokainen muistaa mistä myöhemmin kerrotaan
kun hän saapui, kun hän katsoi kattojen palavan, näki rakkaiden kaatuvan
ei aseita laskettu. kuolevan suulla se mistä he tulivat
“ei heillä paljon eloonjääneitä ollut
taistelutahtoa heillä kuitenkin oli, ja uusia miekkoja saattoi aina takoa
talven ja kevään kestäessä he rakensivat kuusi upeinta koskaan näkemääni laivaa
ja kokosivat niihin miehiä kaikista heille suopeista naapurikylistä
kolmenkymmentä väkivahvaa pohjanmiestä kuhunkin
heidän laivansa eivät pelänneet merta, ja miehet itse eivät pelänneet mitään.”
niin miehet matkalleen saatetaan
ja väki rannalla odottaa, kenties peloissaan
huuto kauas jo kiirii, nyt soutakaa!
niin täynnä uhoa nuoret hetkeään vartovat
kunnes salmen suulla tyhjästä myrsky nousee
vaivatta repii vahvankin kannelta aaltoihin
pohjatuulelle orm jo raivoissaan huutaa
tätä laivaa et kaada! miehet köysiin tarttukaa!
“ehkä se oli joku heidän jumalistaan
joka sai koko kesän rannikkoa piinanneen vimmaisen tuulen viimein laantumaan
eihän kukaan meistä arvannut, mikä tuho meitä sen tähden kohtaisi;
muistan vain jonkun kironneen sitä, kuinka karja pitää sumun takia koota takaisin aitaukseen
mutta linnut tiesivät, ja ne pysyivät vaiti, ja kuuntelivat.”
ei hiljaista rantaa niin
merta katso, tunne veden paino
mitä vihaa se päällään kantaa
on niityillä vihreillä noilla rauha kuin kuolem-ssa
liike pysähtyy. usva pelloilla raskaana makaa
pian päivä jo hämärtyy. ei merelle näy
torilla jokunen kauppaansa vielä käy
osa kotiin kai aamulla jäänyt on
jossain lammas apeana heiniään syö
vierellä paimen nälkäinen ja levoton
sumu tiheä ei avita kenenkään matkaa
ei kukaan tiedä mitä meri matkaan saa
“sinä yönä, kun sytytin kynttilän ikkunalleni…
se ei kavaltanut minua, vaikka uskon, että sen olisi pitänyt
muistan katsoneeni, kuinka soihtu toisensa jälkeen syttyi, mutta miehet itse odottivat jotain;
ja he keskustelivat
juoksin läheisille kukkuloille herättämättä ketään
ja toivoin että he heräisivät itse ja tietäisivät paeta
eivät ne miehet minua tulleet hakemaan, eivätkä ketään niistä jotka pian saisivat surmansa.”
vimma katseista loistaa, pelon kohtaa
ja talo toisensa jälkeen palaa
ristin kantaja nyt verta kaavullaan
jos kultaa vain löytyy, se otetaan
ryöstäkää! polttakaa! tappakaa! nyt kosto haetaan!
“henkipatto, jota he etsivät, tuli aikoinaan rannoillemme pohjanmiesten ryöstöretken mukana
yhteen niistä läheisistä kaupungeista joissa kauppamiehet usein käyvät
hän oli voimallinen soturi, mutta ei välittänyt maineesta, sillä kulta oli sokaissut hänet
ja hän saapui myöhemmin luoksemme
tarjoten meille mahdollisuutta ryöstää hänen kansansa rikkaudet;
ja me maksoimme hänelle siitä tiedosta jonka hän meille antoi.”
niin teilleen mennyt kylän viimein löytää
miekka vyöteisillä lepää, auringossa välkehtii
tuopistaan juo, pitkään puhuu
moni puheesta luopion kiinnostuu
meren takaa jostain hän tänne saapui
meren taakse hän sukunsa jätti
hetken epäröi, palmikkoaan haroo
hän tuskin aikoo takaisin
suvullaan on rahaa, sen hän kertoo
ja sen kylänmies ahnas kuulee mielellään
vielä kuoppaansa lankeaa, sitä vielä ei tiedä
jokaisen petoksen kuolema lunastaa
“ja sinä aamuna, kun me olimme laskem-ssa vesille ja suuntaam-ssa kohti kanssamme kauppaa tehneen petturin kylää, hän lähti luotamme
näin hänet itse, kun hän oli kävellyt viimeiseltä talolta jo puolen virstaa antamamme kultasäkki harteillaan;
ja siksi tiedän, että nämä kyläämme myöhemmin hyökänneet miehet eivät häntä täältä koskaan löytäneet.”
on veri luopion meidän!
sen saamme vaikka kaikki pitäisi polttaa
saa siitä maksaa minkä myi
h-rnaan veljensä hylännyt joutaa
eikä kukaan sitä tiedä, ei voinut nähdä
kun jo kaukana maa haastoi typeryyden
päätöksen tarinalleen, häpeän hiljaisen sai
“en tiedä, kuinka monta päivää lopulta vietin piilopaik-ssani, sillä palavien talojen yllä makaava musta savu peitti auringon; ja ne talot paloivat pitkään
ehkä he lähtivät laivoinensa jo samana iltana, mutta minä en uskaltanut palata kylään vielä silloin
ja rannalla oli edelleen hiljaista, kun tulimyrsky viimein laantui; mutta ihmiset olivat kuolleet, ja linnut olivat lentäneet pois.”
pian tanssivat liekit yksin
yksin jää kaunis ranta alle taivaan
hiljainen paikkaa haavojaan
niin matkaan laivat lasketaan
kiirii särkynyt ääni jossain
jossain mies yksin soutaessaan laulaa
taskut täynnä, kohti itää
tulen hehku näyttää öisen tien
niin tuuli kotiin meidät vie

- moonsorrow lyrics

Random Lyrics

HOT LYRICS