azlyrics.biz
a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 #

plastic doom toy - sisäisen rauhan löytäminen musertavina aikoina i lyrics

Loading...

vuoren kupeessa sijaitsi viimeinen kylä. eräs asukkaista, kisa viljeli peltoja päivisin. öisin ikkunat pidettiin kiinni. uudet jumalat loitsivat taivaalla. moni kyläläinen oli lähtenyt nähtyään loitsut. yksikään heistä ei ollut palannut

vanhat jumalat olivat jättäneet kylään reliikkejä. kukaan ei osannut tulkita niitä. kisa asui isänsä kanssa kaakossa sijaitsevassa vajassa. hän haaveili vielä jonakin päivänä rakentavansa talon ylös pohjoisen kukkuloille. eräänä päivänä kisan isä kuoli ja kisa jäi yksin

oli kisan syntymäpäivä, kun hän eksyi läh+lle jokea, joka erotti kylän muusta maailmasta. toisella puolella auringonlaskua vasten kisa näki naisen siluetin. kisa jäätyi paikalleen, mutta alkoi sitten lähestyä alas rantaa päin

saavuttuaan rannalle nainen alkoi sihistä, miten kovin suuri paikka kylän ulkopuolinen maailma oikein oli. kisa pohti hetken, ja päätyi kysymään reliikeistä. nainen sanoi niidеn kertovan menneisyydеstä. suurista kylistä, joita kaupungeiksi kutsuttiin

ihmiset olivat päihittäneet jumalat ja kykenivät käyttämään aikansa haaveitansa jahdaten. nainen ojensi kisalle käärön, jossa oli piirustuksia ja kaavoja. hän kertoi, miten voisi opastaa kisaa vuoren huipulla olevalle tiedon lähteelle

oli talvinen yö, kun kisa avasi oven, poistui kotoaan ja kulki joen luo hohtavien valojen alla. hän muisti viisaiden varoitukset, mutta päätti niistä huolimatta jatkaa matkaa yli jäätyneen joen. jokea seurasi jyrkähkö kukkula, josta kohosi tie vuoren rinnettä ylöspäin

nainen oli odottamassa tien luona hörppien pullostaan. he ryhtyivät matkaan. kisa kysyi naiselta useita kysymyksiä. hörppyjen välissä nainen vastasi monisanaisesti käyttäen termejä, joita kisa ei ymmärtänyt. ”älä huoli”, nainen sanoi. kaikki käy järkeen lähteellä

he nukkuivat rosoisesti, söivät aamiaista. kisa perunoita, nainen joi task+matistaan. seuraavana iltapäivänä he saapuivat harjanteelle, joka oli riittävän korkealla, että siitä näki kylän yli. he istuivat alas katsomaan maisemaa

kylä ei ollut kovinkaan kaksinen; tusinallinen rakennuksia peltojen ympäröimänä. ulkona ei ollut juuri liikettä. olisi vielä yksi kuunkierto siihen, että lumet sulaisivat. vasta sitten voitaisiin alkaa istuttaa perunoita ja kylvää siemeniä

pari jatkoi matkaansa aina vain korkeammalle. huippua ei ollut näkyvissä. päivä vaihtui toiseen, toinen kolmanteen. neljäntenä päivänä kisalta loppui vesi kesken. nainen tarjosi pulloaan. hetken epäröityään otti kisa hörpyn…



Random Lyrics

HOT LYRICS

Loading...